Tiedotteet ELKIn tapahtumat mediassa Linkkejä yhteistyötahoihin ja muualle
Elävän Kirjallisuuden Festivaali (EKF) tuo seuraavan kerran kirjallisuuden ulos hyllyistä helmikuisena lauantaina 12.2.2011 työväenmuseo Werstaalla. Tampereen kirjamessujen peruuntumisesta huolimatta kaupungin kirjallisuusviikonloppu elää edelleen vahvana.
EKF on maksuton, pääosin talkoovoimin järjestettävä poikkitaiteellinen kirjallisuustapahtuma. Festivaali on saanut alkunsa tamperelaisten kirjallisuuden opiskelijoiden aloitteesta, ja sen taustatahona toimii Elävän Kirjallisuuden Yhdistys - ELKI ry. EKF kokoaa kulttuurialan toimijat, tiedemaailman ja taideaineiden opiskelijat yhteen taiteilijoiden ja taiteen ystävien kanssa ja rohkaisee yleisöä osallistumaan kulttuurin tekemiseen.
"Siitä huolimatta, että EKF on vakiinnuttanut paikkansa Tampereen kulttuurikentässä, se säilyttää elävän, muuttuvan ja terävän luonteensa", linjaa ELKI ry:n puheenjohtaja Hanna-Riikka Roine.
Lauantaina 13.2.2010 järjestetyillä festivaaleilla teemana oli "Kritiikki ja kriittisyys", ja teemaa lähestyttiin niin perinteisten paneelikeskustelujen, videotaiteen, sarjakuvan livepiirtämisen kuin kantaaottavien runoesitystenkin kautta. EKF 2011:n ohjelmaa valmistellaan jo.
"Takaamme, että EKF tarjoaa jatkossakin laadukasta kaupunkikulttuuria kaikille", vakuuttavat festivaalin tuottajat Janne Räikkönen ja Karoliina Suoniemi.
Lisätietoja:
Elävän Kirjallisuuden Yhdistys - ELKI ry ja Vastedes ry järjestivät ajalla 9.10.2009-4.1.2010 kaikille avoimen Manifestikirjoituskilpailun. Kilpailuun osallistui yli 40 erilaista työtä, jotka vaihtelivat aina poliittisesti määrätietoisista purkauksista outoudellaan hämmentäviin julistuksiin. Kirjoituskilpailun sato oli esillä Elävän Kirjallisuuden Festivaaleilla lauantaina 13.2.2010 Työväenmuseo Werstaalla, joilla myös sadon parhaimmisto palkittiin ja luettiin ääneen.
Historian ensimmäisen manifestikirjoituskilpailun voitti tamperelainen Juha Rautio työllään "Minut on koulutettu tappamaan". Juha Rautio palkittiin 100 euron suuruisella stipendillä ja ikiomalla megafonilla.
"Raution manifesti oli ehdottomasti kilpailun ammattitaitoisin ja tyylikkäin työ, jossa rytmi ja toisto yhdistyivät oivaltavalla tavalla 'kaikki käy' -asenteen pakottavaan epätoivoon", toteaa kilpailuraadin puheenjohtaja Mikko Mankinen.
Toiseksi sijoittui tamperelainen Maria Syvälä työllään "Hullulla on oikeus", joka raadin mukaan onnistuu koskettamaan aitoudella ja välittömyydellä ja kääntämään lukijan puolelleen ilman retorisia kikkailuja tai lamaannuttavaa järkeistämistä.
Kolmas palkinto annettiin helsinkiläiselle Janne Luotolalle, jonka manifestia "Jalankulkijoiden julistus" raati kuvaili käytännölliseksi, tehokkaaksi ja ajankohtaiseksi. Yksinkertaisella sommittelullaan se onnistuu tukemaan lujasti ajamaansa asiaa. Syvälälle ja Luotolalle annettiin 50 euron arvosta Runorahaa tamperelaiseen Runokauppa Kattilaan.
Lisäksi raati myönsi kunniamaininnan kemiläiselle Maarit Alatossavalle. Raati piti Alatossavan manifestia "Itikka" räikeässä omalaatuisuudessaan vaikuttavana työnä, jossa koeteltiin tekstilajin rajoja.
Kilpailun raadissa toimivat alan taitajat J.K. Ihalainen, Päivi Mehtonen, Rosa Meriläinen ja Antti Salminen sekä ELKIn puolesta puheenjohtaja Mankisen lisäksi Joni Lanki ja Saara Wahlman. Voittaneet manifestit julkaistaan Kirjallisuus- ja kulttuurilehti Kirjon seuraavassa numerossa.
Lisätietoja:
Tamperelaisen Elävän Kirjallisuuden Yhdistys - ELKI ry:n runofeissarit tuovat runouden lähelle kansaa Tampereen tapahtumien yössä 6.8.09. Runofeissarit voi löytää Tampereen ydinkeskustasta klo 16.00-22.00, sieltä missä ihmiset liikkuvat.
Tavallisista kadulla päivystävistä kollegoistaan poiketen ELKIn feissarit eivät kerää rahaa. "Annamme ihmisille mahdollisuuden juhlahumun keskellä pysähtyä ja kuulla muutamia valikoituja, elähdyttäviä ja yllättäviäkin säkeitä", sanoo yhdistyksen varapuheenjohtaja Anna Ulvinen.
Tempauksellaan ELKI ry haluaa haastaa pohtimaan, onko arjessamme riittävästi tilaa ja aikaa kulttuurin vastaanottamiselle kiireiseksi käyneen elämänrytmimme lomassa. "ELKI haluaa vapauttaa kirjallisuuden ulos hyllyistä ja tuoda sen lähelle ihmisten arkea", toteaa yhdistyksen puheenjohtaja Hanna-Riikka Roine.
Elävän Kirjallisuuden Yhdistys - ELKI ry on tuore, keväällä 2009 perustettu yhdistys, jonka kutsumus ja tehtävä on elävän kaupunkikulttuurin ja kirjallisuuden ympärille keskittyvän toiminnan luominen. ELKI järjestää monenmoista toimintaa pienimuotoisista kirjojenvapautusiskuista aina viime talvena ensimmäistä kertaa järjestettyyn Elävän Kirjallisuuden Festivaaliin.