TIILISKIVI-KLUBI

Tiiliskivi 6 kg – Suomen painavin kirjallisuuspalkinto

Tiiliskivi on Tampereen yliopiston kirjallisuudenopiskelijoiden ainejärjestö Teema ry:n vuosittain jakama kirjallisuuspalkinto. Palkinnon ideana on nostaa esiin laadukkaita kotimaisia kaunokirjallisia teoksia, jotka eivät ole saaneet ansaitsemaansa huomiota mediassa. Kiertopalkintona toimiva tiiliskivi on peräisin Finlaysonin seinästä ja symboloi palkitun kirjan painavaa tekstiä samalla kun punatiili kuvaa palkinnon tamperelaista alkuperää.

Tiiliskivi-ehdokkaiden valintaprosessissa on pyritty ottamaan mahdollisimman kattavasti huomioon monenkokoiset kustantamot ja eri kaunokirjallisuuden lajit romaaneista sarjakuviin ja esseistä runoihin. Tiiliskiven historia ulottuu vuoteen 2001, josta lähtien kuusikiloinen järkäle on kiertänyt yhteensä jo kuudentoista kirjailijan luona. Tiiliskivi-palkinnon ovat voittaneet mm. Marko Annala, Heikki SaloKatja Kettu ja Riikka Pelo, ja ehdokkaina ovat olleet esimerkiksi Sofi Oksanen ja Emma Puikkonen. Tiiliskivi-palkinnon 2021 voitti Katja Keisalan romaani Kuubalainen serenadi unelmoiville naisille (Atena).

Vuoden 2022 ehdokkaat ovat Sanni Ylimartimo: Pimeässä hohtavat tähdet (Karisto), Heidi Väätänen: Chloé S:n sanakirja (Gummerus), Pertti Saloheimo: Meren ja tulivuoren välissä (WSOY), Karla Malm: Lux (Like) ja Katri Rauanjoki: Kesämerkit (S&S).

Elävän kirjallisuuden festivaalin jatkoina toimiva Tiiliskivi-klubi järjestetään tänä vuonna G Livelabissa (Puutarhakatu 1, 33100 Tampere) klo 19 alkaen. Tapahtumassa kuullaan finalistien haastattelu ja jaetaan Tiiliskivi-palkinto. Klubilla esiintyy myös Tammela 33100!

Tapahtumaan on vapaa pääsy, tervetuloa!

Yhteistyössä Koneen Säätiö, Teema ry, G Livelab.