Historiikki
Kuinka kaikki alkoi?
Eräänä elokuisena päivänä vuonna 2008 ryhmä kirjallisuuden opiskelijoita sai hullunrohkean idean järjestää uudenlaisen ja osallistavan kirjallisuustapahtuman. Tuumasta toimeen! Ennen pitkää istuimmekin dyykatun kirjoituskoneen ääressä naputtelemassa Elävän Kirjallisuuden Manifestia. Vielä silloin emme uskaltaneet unelmoida, että saisimme niin monet ihmiset ja tahot mukaan EKF:ään. Ilmeisimmin intomme kuitenkin tarttui.
Ajatus uudesta tamperelaisesta kirjallisuustapahtumasta oli toki itänyt jo pitkään. Helmikuussa 2008 kirjallisuuden opiskelijoiden ainejärjestö Teema ry:n, kirjoittajayhdistys Viitapiiri ry:n ja sanataideyhdistys Yöstäjä ry:n voimin järjestettiin Tiiliskivi-klubi Teeman kirjallisuuspalkinto Tiiliskiven ympärille kulttuuriravintola Telakalla. Tiiliskivi-palkintoa on jaettu vuodesta 2001, ja ennen Tiiliskivi-klubia se ojennettiin voittajalle muun muassa Henki&Elämä -kirjafestivaalin Urjalan päivässä.Ensimmäinen itsenäinen Tiiliskivi-klubi oli menestys, ja se antoi luottamusta siihen, että voisimme järjestää jotain suurempaakin.
Elävän Kirjallisuuden Festivaali 2009
Niinpä ensimmäistä EKF:ää lähdettiin ideoimaan, rakentamaan ja suunnittelemaan avoimella talkooporukalla ensimmäisten projektisihteerien Hanna-Riikka Roineen ja Anna Ulvisen johdolla. Festivaalin ideointikokouksia pidettiin niin erilaisissa tamperelaisissa kuppiloissa ja ravintoloissa kuin talkoolaisten kotonakin.
EKF päätettiin pitkän harkinnan jälkeen ajoittaa samaan aikaan Tampereen kirjamessujen kanssa. Kilpailuasetelman syntymistä näiden kahden välille ei toivottu, vaan tavoitteena oli tamperelaisen kirjallisuusviikonlopun täydentäminen ja vaihtoehtojen tarjoaminen. Alusta alkaen EKF:n tekijät halusivat myös puhua yhteisöllisyyden, talkootyön ja elävän kaupunkikulttuurin puolesta sekä antaa nuorille tekijöille tilaisuuden rakentaa omannäköistään festivaalia.
Puolessa vuodessa syntyi festivaali talkootyöllä ja hyvällä yhteishengellä. Paikaksi valikoitui työväenopisto Sampola melko keskeisen sijaintinsa ja helpon saavutettavuutensa vuoksi. Tila somistettiin festivaalin henkeen sopivaksi ja siitä tulikin todella tunnelmallinen. Mukaan lähti runsaslukuinen joukko erilaisia näytteilleasettajia ja suuri ryhmä monenlaisia toimijoita.
Auditorion ajankohtaiset ja kantaaottavat keskustelut herättivät vilkaista ajatustenvaihtoa ja keräsivät runsaasti kuulijoita. Annikin Runonurkkaan puolestaan rauhoituttiin kuuntelemaan runoutta. Kävijät kirjoittivat ahkerasti festivaalin yhteiseen kirjaan, lainasivat eläviä kirjoja sekä seurasivat performansseja. Kirjat vaihtoivat omistajaa niin myyntipöydillä kuin vaihtotorillakin. Lapset viihtyivät taianomaisen sanataiteen parissa ja korjasivat kirjoja Kirjasairaalassa.
Iltaklubilla kulttuuriravintola Telakalla jaettiin Teeman Tiiliskivi-palkinto kahdeksannen kerran värikkään ohjelman kera. Palkinnon pokkasi sillä kertaa Marko Hautala teoksellaan Itsevalaisevat. Yleisöä iltaklubilla riitti tungokseksi asti!
Elävän Kirjallisuuden Yhdistys – ELKI ry perustetaan
EKF 2009:n kävijätavoite täyttyi yli tuhannen ihmisen voimin. Festivaali sai runsaasti myönteistä palautetta monipuolisesta festivaaliohjelmasta ja ideoita kehittää entistä parempaa kirjallisuutapahtumaa. Pian ensimmäisen EKF:n jälkeen uudeksi festivaalipaikaksi vahvistui Tampereen ydinkeskustassa sijaitseva työväenmuseo Werstas historiallisella Finlaysonin tehdasalueella.
Huhtikuussa 2009 perustettiinkin Elävän Kirjallisuuden Yhdistys – ELKI ry, jonka tarkoituksena on paitsi järjestää festivaalia, myös koota tamperelaisia kulttuuritoimijoita yhteen, elävöittää kaupungin kirjallista kulttuuria ja ja luoda vaihtoehtoja kirjallisuuden kaupallistamiselle ja tuotteistamiselle. Vaikka ELKI ry:n ponnistaakin pääosin talkoolähtöisestä opiskelijatoiminnasta ja tarjoaa tarjoaa opiskelijoille muun muassa arvokasta työkokemusta kulttuuritapahtumien organisoinnissa, se on avoin kaikille vaihtoehtoiseen kirjalliseen kulttuuriin vaikuttamisesta kiinnostuneille ihmisille, järjestöille ja yhteisöille.
ELKIn toiminta lähti vuonna 2009 vauhdikkaasti käyntiin muun muassa Kirjojen vapautustempauksen, Runofeissauksen ja Manifestikirjoituskilpailun sekä tietenkin EKF 2010:n valmistelun myötä.
Elävän Kirjallisuuden Festivaali 2010
EKF 2010:n tuottajat Marleena Huuhka ja Sara Seppänen lähtivät suunnittelemaan ja rakentamaan uutta EKF:ää syksyllä 2009 uuden kattavan teeman, “Kritiikki ja kriittisyys” -ympärille. Heidän uurastuksensa tuloksista voit lukea näiltä sivuilta.
… EKF:n tarina jatkuu!